Valitsin tarkasteltavaksi yritykseksi alunperin Tampereelle perustetun Turnin’ Pointin, jonka asiakkaana olen ollut jo pitkään. Yritys tuo Yhdysvalloista vaatteita ja kenkiä Suomeen. Yritys avasi Helsinkiin kaupan vuonna 2003 ja sijaitsee Kaivopihalla 2. kerroksessa. Yritys toimii myös netissä, heillä on oma nettikauppa joka toimittaa tuotteita kaikkiin EU-maihin.
Turnin' Point on tuonut maahan jo vuodesta 2002 uusimpia pintatrendejä New Yorkista. Tavoitteena heillä on tarjota tuotteet asiakkaille Euroopassa samaan aikaan kun ne Yhdysvalloissa kauppoihin ilmestyy. Suomessa tuotteet tulevat myyntiin yleensä noin 1-2 viikon viiveellä.
Kilpailua Suomessa ei hirveästi ole, koska yritys keskittyy New Yorkista tuotuun katumuotiin. Suomessa on vastaavanlaisia yrityksiä yhden käden sormilla laskettava määrä. Toki vaatteita maahantuovia yrityksiä on vaikka kuinka paljon, mutta TP keskittyy siihen minkä he tuntevat ja osaavat parhaiten.
Tärkeänä asiana pidän itse sitä, että TP ei myy ns. ”Euro-mallistoja”, joita useat eurooppalaiset yritykset hommaavat Aasiasta tuotettuina, joilla ei yleensä ole enää mitään tekemistä alkuperäisen merkin kanssa. Nämä tuotteet ovatkin yleensä räävittömän näköisiä ja kootkin ovat yleensä mitä sattuu, ja paljon pienempiä kuin US-koot. En varmastikaan ole ainoa joka pitää tätä tärkeänä asiana, ja se onkin varmasti yksi suurimpia valttikortteja mitä TP käyttää.
TP tuo myös maahan vain muutamia kappaleita per vaate, joka takaa sen että jokaisella vastaantulijalla ei ole vastaavia vaatteita päällä. Tämäkin on yksi kilpailuetu mikä TP:llä on kilpailijoihin, koska myös itse kuulun siihen käyttäjäkuntaan joka haluaa erottua joukosta, eikä kävellä samat Citymarketin lenkkarit tai verkkarit päällä kuin muutkin.
Kysynnän vaihtelun eri muotojen en katsoisi juurikaan vaikuttavan hirveästi yrityksen toimintaan. Totta kai vallitseva taloudellinen tilanne vaikuttaa kysyntään, mutta minkä yrityksen kysyntään se ei vaikuttaisi? Trendimuutostenkaan en usko vaikuttavan, ihmiset tulevat aina käyttämään vaatteita.
Muotivaihteluillakaan ei ole suurta vaikutusta kysyntään, koska aina tulee olemaan niitä ihmisiä jotka haluavat maksaa laadusta ja ostaa hieman erilaisempia tuotteita kuin muut. Ja kyseinen hip-hop/katumuoti-porukka on jo monta vuotta pärjännyt erilaisten alakulttuurien joukossa.
TP:n ei juurikaan tarvitse mainostaa itseään, suurin osa asiakkaista koostuu kanta-asiakkaista. Puskaradion merkitys on toki suuri, mutta asiakkaat kuuluvat yleensä tietyn musiikkityylin/alakulttuurin edustajiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti